Eichholtz, Alankomaat.
Saimme Eloisan sisustussuunnittelun toteutettavaksemme tämän vuoden tammikuussa. Vanha, jykevä mutta erittäin suloinen ja houkutteleva ruutuikkunainen keltainen kivitalo oli lähtökohtana suunnitelmille. Ajatus tyylistä alkoi muotoutua tilaan tarvittavien toimintojen ymmärtämisellä.
Ihanan haasteellista projektista teki säädösten ja
määräysten puitteissa onnistua mahduttamaan tilaan kaikki eri toiminnot ja
saada asiakkaan toiveen mukaisesti kokonaisuudesta intiimi ravintolatila. Ei
liian hienoa muttei turhan tavallistakaan. Lopputuloksen tulisi olla helposti
lähestyttävä viihtyisän kodinomainen tila missä voi rentoutua ilman
suorittamista.
Haimme kestäviä, persoonallisia ja tyyliltään ajattoman
kauniita huonekaluja. Seiniin kalkkimaalia muistuttavaa mattapintaa.
Laatat saapuvat Italiasta, huonekalut Hollannista ja
Espanjasta, seinien pintamateriaalit Belgiasta ja puutarhatuotteet Tanskasta
sekä hanat ja altaat Italiasta. Tekstiilit toimivat osana akustiikkaa ja ne
toteutetaan Porvoossa.
Puolen vuoden odotuksen jälkeen on aika raivata keltaisen
kivitalon vanhat materiaalit pois tieltä ja aloittaa uuden, Eloisan,
viinibaarin rakentaminen.
Viini baarina on nyt nupullansa.
Ingrid Wiertz
Vivante Home Interiors
Kuva: Ismo Henttonen
Kuva: Ismo Henttonen